saamiemme vastausten mukaan 74% kyselyyn vastanneista Rahti-Rasteista tarjoaa palveluitaan normaali aukioloaikojen ja 26% rajoitettujen aukioloaikojen mukaisesti myös maaliskuussa, valtioneuvoston kaavaileman sulkutilan ja siitä seuraavien mahdollisten ravintoloiden sulkemisen aikana.
Lähetimme medialle ja yli 600 Rahti-Rastille vetoomuksen ammattikuljettajien työolosuhteiden puolesta.
100 Rahti-Rastia vastasi kolmen päivän aikana vetoomukseemme, kertomalla, kuinka he palvelevat rahtareita myös maaliskuulle kaavaillun sulku- ja poikkeustilan aikana.
Kiitos Rahti-Rasteille yhdistyksen ja rahtareiden puolesta. Olette tienpäällä työtään tekeville ammattikuljettajille eritäin tärkeä osa jaksamista ja työn sujuvuutta. Te tarjoatte heille mahdollisuuden taukoon, ruokailuun, peseytymiseen ja rentoutumiseen. Mahdollistatte siten kuljettajien virkeänä pysymisen, lakisääteisten taukojen pitämisen, kuljetusten aikataulujen onnistumisen ja kaiken sen myötä tavaroiden saapumisen perille turvallisesti ja oikea-aikaisesti.
SAAMIEMME TIETOJEN MUKAAN VALTAOSA RAHTI-RASTEISTA PALVELEE RAHTAREITA MYÖS POIKKEUSOLOISSA!
On todella hienoa huomata, että Rahti-Rastien tavoite ja tarkoitus on pitää toimipisteiden ovet avoimina ja yleiset saniteetti -sekä rahtareille suunnatut peseytymis- ja taukotilat avoinna. Tällä hetkellä (4.3.21/100 vastausta) saamiemme vastausten mukaan 74% kyselyyn vastanneista Rahti-Rasteista tarjoaa palveluitaan normaali aukioloaikojen ja 26% rajoitettujen aukioloaikojen mukaisesti myös maaliskuussa, valtioneuvoston kaavaileman sulkutilan ja siitä seuraavien mahdollisten ravintoloiden sulkemisen aikana.
Asiasanat
Uusimmat uutiset
-
Ilmoittaudu SM Ajotaitokilpailuihin
Julkaistu:
-
Toimiston ja Putiigin poikkeusaukioloajat kesällä
Julkaistu:
-
Rahtariviikko 6.-8.5.2024
Julkaistu:
-
Auto- ja Liikennegaala palkitsi Rahtarit ry:n liikenneteosta
Julkaistu:
-
Rahtarit tukevat lasten ja nuorten hyvinvointia – Kummit ohjaavat lahjoitukset Cool Kids-hankkeeseen
Julkaistu: