Ajankohtaista | Ajoaika | Artikkeleita ja linkkejä | Terve Nuppi Jaksaa!

Euroopan tieturvallisuusperuskirja

Euroopan tieturvallisuusperuskirjan – European Road Safety Charter - allekirjoittaja

Kampanja on suunnattu ensisijaisesti jäsenistöllemme, jotka ovat raskaiden ajoneuvojen kuljettajia. Rohkaisemme heitä noudattamaan nopeusrajoituksia ja pitämään riittävän turvavälin tuomalla esiin liikenneturvallisuusriskit, jotka liittyvät piittaamattomuuteen ja aggressiivisuuteen. Kampanja toteutetaan ilmoituksilla Rahtarit, Kuljetusyrittäjä ja Auto- ja kuljetusala –lehdissä. Liikennepalveluasemilla on näkyvillä 500 julistetta, ja pääteitten varsilla toteutettiin 55 jättitaulun laajuinen ilmoituskampanja. Kampanjalla tavoitellaan myös muun liikenteen huomiota raskaan liikenteen erityispiirteisiin.  

Koska lapset ovat kokemattomimpia jalankulkijoita, ja ovat siten kaikkein alttiimpia joutumaan liikenneonnettomuuksiin, tavoitteenamme on parantaa heidän liikenneturvallisuuttaan ja näin vähentää onnettomuuksien määrää. Jäsenemme ja osastomme tuovat turvallisempaa liikennettä tutuksi koululaisille jakamalla heijastimia ja opettamalla niiden käyttöä vuosittain noin 4000 ala-asteikäiselle lapselle. Kouluissa järjestettävissä tapahtumissa näytämme miten heijastin toimii ja kuinka sitä tulee käyttää. Tapahtumat perustumat ”Sammun Malli” nimiseen toimintamalliin. Sammun Malli – tapahtumissa koululaiset tutustutetaan heijastimen toimintaan aidossa ympäristössä pimeällä tiellä. Tapahtuman kuluessa he näkevät kuljettajan silmin, miten heijastinta käyttävä henkilö näkyy ja miten ”pimeä” henkilö jää havaitsematta.

Our campaign focuses on our members, who are drivers of heavy goods vehicles, encouraging them to drive within safe speed limits and to maintain a safe distance from the vehicles in front by focusing on the dangers of non-compliance. The campaign will be carried out by advertising in three professional magazines: "Rahtarit", "Kuljetusyrittäjä" and ""Auto- ja kuljetusala”, which have a distribution of 26,000, 11,000 and 52,000 copies and are respectively published 5, 10 and 15 times per year respectively. There will also be 500 advertising posters in service stations, terminals and other places visited by heavy vehicle drivers. Finally, we will also place 55 giant roadside advertising boards by the sides of major roads in Finland. This advertising campaign will also have the benefit of reaching drivers other than heavy goods vehicle drivers.

As children are among the most inexperienced pedestrians on the roads, making them more prone to accidents involving our members, we aim to improve their safety and thus reduce the number of accidents on roads. We will promote this safer traffic environment for school children by issuing and distributing reflectors to approximately 4,000 children between the ages of 6 and 12 years. Through events in schools, we will educate them as to how the reflectors work and how to use them. This will be based on a specific concept, "Sammun malli". The “Sammun malli” concept is an educational learning experience whereby the children are taken on an organised bus journey after sunset when there is little light. On their journey, there are 5 to 8 points that have been set up previously to enable the children to see how the use of reflectors helps a driver to see pedestrians or cyclists and how not wearing reflectors greatly hinders this 



European Road Savety Charter-kotisivut:




Lisää aiheesta









© Rahtarit ry, Pitkäniemenkatu 11, 33330 Tampere • tel. (03) 343 3751