Henkinen tuki liikenneonnettomuuksissa

Kolaroitko, tai kolaroiko tuttavasi?
Ei hätää, vakuutushan maksaa viulut ja sairaanhoito paikkaa haavat. Ja kaikki on hyvin. – Vai unohtuiko vielä jotain?

Henkinen hyvinvointi
on vähintään yhtä tärkeä asia kuin terveellinen ruoka, lepo tai liikunta. Kuljetusalalla ihmisten henkisen hyvinvoinnin ja tasapainon merkitys korostuu työn luonteen vuoksi.
Ajatusten harhailu kesken ajon voi olla kohtalokasta. Liikenneonnettomuus voi olla liiallisen psyykkisen kuormittumisen seuraus, mutta myös syy.

Jokainen liikenneonnettomuus,
jopa läheltä piti – tilanne voi olla osalliselle traumaattinen kokemus. Hoitamattomana se saattaa häiritä jokapäiväistä elämää hyvinkin pitkään.
Trauman syy voi olla paitsi liikenneonnettomuus, myös työtapaturma, väkivalta- tai ryöstötilanne.
Seurauksina ahdistuksen, pelon ja syyllisyyden tunteet ovat tavanomaisia, samoin pahoinvointi, uni- ja syömishäiriöt, säryt, huimaus, vapina ja hikoilu (1,2). Mielikuvat onnettomuustapahtumista, unessa tai hereillä saattavat saada kylmän hien pintaan vielä pitkän aikaa onnettomuuden jälkeen.

Liikenneonnettomuuksien samoin kuin muiden traumaattisten, rankkojen elämänkokemusten aiheuttamiin tuntemuksiin on syytä suhtautua vakavasti.
On luonnollista, että terve ihminen reagoi järkyttävään tilanteeseen.
Liikenneonnettomuus on kyllin raskas kokemus ilman turhia jälkiseurauksia.
Psyykkiset vammat pitäisikin hoitaa yhtä suurella huolella ja asiantuntemuksella kuin kolariauton korjaaminen ja fyysisten vammojen hoito.
Onnettomuuksien jälkiseuraukset kuormittavat ja kuluttavat osallista, omaisia, jopa työyhteisöä. Lisäksi mm. unihäiriöt ja keskittymisvaikeudet ja niitä seuraavat virhetoiminnot altistavat uusille onnettomuuksille.

Seurausten vakavuuden ja kauaskantoisuuden vuoksi avun esteistä kannattaa määrätietoisesti pyrkiä irti.
Avun kustannukset, vanhakantaiset asenteet ja auttajien vaikea saatavuus ovat tekosyitä. Mutta jos avun välitysmekanismissa on omat ongelmansa, voi avun tarvitsijakin kieltäytyä avusta. Tämän vuoksi tarvitaan ennakkovalmentautumista ja asennekasvatusta.
Ymmärrystä, että hoitamattomana trauma saattaa johtaa psykosomaattiseen oireiluun, sairasteluun, sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyteen ja on uhka työkyvylle, toimeentulolle ja pienyrittäjän kohdalla jopa koko yritystoiminnan harjoittamiselle.

Kriisinhallintajoukot
Sotaan varaudutaan, miksi ei huomattavasti todennäköisempään vakavaan onnettomuuteen? Vaikka valtaosa traumaattisen kriisin kokeneista pystyy selviytymään itse oman luonnollisen suojaverkostonsa tuella, on myös traumaattisen kriisin hallintaan olemassa valmiita ”joukkoja”. Ne vain täytyy tiedostaa ja valmiuksia kannattaa hioa.

Omakohtaisen selviytymisen voimavaroja
löytyy yhtä hyvin uskonnosta, liikunnasta, tiedon keruusta, tunteiden ilmaisusta, mielikuvista kuin unesta. Perhe ja ystävät toimivat hyvänä turvaverkkona.
Lähimmäisiään ei kannata kuitenkaan liikaa kuormittaa. Samoin ei kannata pyrkiä liian sitkeästi selviytymään omin avuin. Käytettävissä on suuri joukko henkisen tuen ammattilaisia ja vapaaehtoisia.
Tällä hetkellä lähes jokaisessa Suomen kunnassa on tavalla tai toisella organisoitu kriisiryhmä, joka koostuu koulutetuista hoitotyön ammattilaisista.
Psykologien verkosto on kattava ja vapaaehtoisauttajia on koulutettuna mm. Suomen Punaisen Ristin ja seurakuntien toimesta.

Valmiussuunnitelma
Koska on näyttöä siitä, että onnettomuuden osallinen ei tunnista omaa avuntarvettaan,
apua tulee tarjota aktiivisesti.
Hyvään työpaikan toimintamalliin pitäisi kuulua valmiussuunnitelma onnettomuuksien varalle, jossa on suunnitelma myös henkisen tuen järjestämiseksi. Jos suunnitelma puuttuu, sitä kannattaa lähteä kehittämään välittömästi. Valmiit puhelinnumerot ja ohjausjärjestelmä, joka varmistaa ammattitaitoisen tukihenkilön varmasti ja riittävän nopeasti on välttämätön.

Henkisen tuen valmiuden kytkeminen työterveyshuoltoon on luonnollinen vaihtoehto, mutta ei ainoa. Henkisen tuen onnistumisen edellytys on luottamuksellinen suhde auttajan ja autettavan välillä, eikä siitä voida tinkiä. Hoitotyössä on kautta aikojen ollut tilanteita, jossa tuttu hoitaja osaa tarvittaessa väistyä ja hankkia tilalle toisen hoitotyön ammattilaisen, jos potilaana on liian tuttu ihminen. Sama malli soveltuu henkiseen tukeen.

Ammattilaisten ohella tarvitaan vertaistukea,
siis maallikkoauttajia. Auttajaksi alkaminen on helppoa. Useimmiten tarvitaan vain kiinnostusta, hieman aikaa, vähän koulutusta ja oikea asenne.
Olla läsnä, niin ettei ihminen jää yksin, kuunnella korvat avoinna, pidättäytyä turhista viisauksista ja tietojen levittämisestä. Käytännössä toimitaan yksinkertaisesti, maalaisjärjellä ja sydämellä.

Ennakkovalmentautuminen
Henkisen tuen ensimmäinen askel on ennakoiva valmentautuminen. Valmentautumista on turvallisuuteen panostaminen siten, että jokainen onnettomuus voitaisiin välttää. Toisaalta on luotava varasuunnitelma, onnettomuuden mahdollisuuden hyväksyminen. Ei tekevälle sattuu, tai rapatessa roiskuu periaatteella, vaan tiedostamalla se tosiasia, että liikenteessä on monta muuttujaa, joita ei yrityksen sisäisillä tai kuljettajalähtöisillä toimilla voida aina hallita. Jokainen onnettomuus on yhteensattumien summa, riskien kasauma. Joku mitättömältä tuntunut tekijä voi muuttaa tapahtumien kulun sellaiseksi, ettei onnettomuus ole enää vältettävissä - vaikka omat taidot olisivat miten hyvät tahansa. Asian sisäistäminen vähentää ”putoamiskorkeutta” omakohtaisen onnettomuuden yllättäessä.

Asenteellisen valmentautumisen
osana on reaktioiden luonnollisuuden ja avun tarpeen hyväksyminen, tiedon hankinta, kouluttautumien ja tukihenkilöjärjestelmän luominen. On helpompaa ja nopeampaa ottaa yhteys valmiiksi sovittuun ammattiauttajaan kuin lähteä traumaattisen tapahtuman jälkeen käymään läpi puhelinluettelon keltaisia sivuja. Myös vertaistukihenkilöstä voi olla valmis sopimus. Ajatuksena on, että jos putoamista ei voi välttää, putoamisen seurauksia voidaan lieventää, paitsi madaltamalla korkeutta, myös virittämällä suojaverkko valmiiksi.

Ennakoivaa valmentautumista
on myös kaikki hyvät toimintamallit, turvayön käyttö, kuorman asianmukainen sidonta, lailliset kuormat ja nopeudet, riittävä lepo, hallitut ajo- ja työajat ja maltti. Kaikki ovat tekijöitä, joilla on mahdollisuus vähentää onnettomuuden jälkiseurauksia. Turvavyöllä voidaan vähentää tai ennaltaehkäistä omaa vammautumista ja varmistaa mahdollisimman hyvä toimintakyky onnettomuustilanteen jälkeen.

Täsmällisellä toiminnalla,
jokaisen pienenkin rikkeen välttämisellä taas voidaan vähentää haitallisia seurauksia kahdella tavalla. Toimintojen laillisuus vähentää omia juridisia sanktioita onnettomuuden jälkeen. Ja mikä vielä merkittävämpää, itsesyytöksille on vähemmän tilaa kun tietää varmasti oman toimintansa olleen oikein ja ammattitaitoista. Syyllisyys kun ei ole pelkästään juridinen asia, vaan myös omantunnon asia. Suomalaiseen kulttuuriin kyllä kuuluu tehdä työ ”hyvin”. Hyvin tekeminen voi puolestaan tunnetusti tarkoittaa sitä, että asiakkaan tai toimeksiantajan asettamissa tavoitteissa pysytään - vaikka oma tai jonkun ulkopuolisen terveys tai turvallisuus vaarantaen (3).
Tämä tarkoittaa riskinoton arkipäiväisyyttä. Tilanteita, joihin turtuu. Onnettomuutta edeltänyt arkipäiväinenkin riskinotto voi kuitenkin joutua onnettomuuden jälkeen täysin uuteen valoon. Seurauksena voi olla vuosien turha jossittelu. Arkirutiinien kyseenalaistamista ja JOS -sanaa voisi käyttää jo onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn.

Psyykkinen ensiapu
Psyykkiselle ensiavulle on tilaus niin onnettomuuspaikalla kuin myöhemminkin onnettomuuden jälkeen. Onnettomuuspaikalla tarvitaan auttajaa, joka on läsnä ja pitää uteliaat loitolla. Viisauksia ei tarvita, riittää kun auttaja on lähellä, kuuntelee ja pitää huolta. Oleellista on, ettei onnettomuuden osallista saa jättää yksin. Lähipäivien aikana on hyvä järjestää debriefing-tilaisuus. Debriefingin oikea ajankohta on 24–72 tunnin kuluessa traumaattisesta tapahtumasta, ei liian aikaisin, mutta ei myöskään liian myöhään – ei edes viikonlopun vuoksi.

Toisaalta on muistettava, ettei apua saa unohtaa istunnon jälkeenkään, vaan tilannetta pitää seurata. Tukihenkilön tai auttajan tarve voi olla pitkäaikainenkin. Myös työhön palaaminen kannattaa tehdä hallitusti ja suunnitella tapauskohtaisesti. Etenkin kuljetustyössä on hyvä löytää vertaistukihenkilö, joka on vaikka puhelimen päässä niin työ kuin vapaa-aikana, minä vuorokauden aikana tahansa.

Psykologinen jälkipuinti
Yksi henkisen tuen varmistamiseksi kehitetyistä menetelmistä on psykologinen jälkipuinti, eli debriefing. Se on istunto, jossa käydään yksityiskohtaisesti ja järjestelmällisesti läpi järkyttävään tapahtumaan liittyvät tosiasiat, tapahtuman osallisessa herättämät tunteet ajatukset ja reaktiot sekä annetaan tietoa vastaavissa tilanteissa esiintyvistä ns stressireaktioista. Istunnon yhteydessä voidaan käyttää ulkopuolista asiantuntijaa, poliisia tai pelastuslaitoksen edustajaa, jotta onnettomuuteen liittyvät tosiasiat voidaan käydä läpi.

Debriefing nopeuttaa liikenneonnettomuuksien lisäksi mistä tahansa suurta tunnerasitusta aiheuttavasta tapahtumasta palautumista. Jälkipuinnin tavoitteena on ehkäistä traumaattisen tilanteen aiheuttamia tarpeettomia jälkivaikutuksia, tasapainotta tunnetiloja ja antaa yksilölle mahdollisuus ”ottaa tilanne haltuunsa”.

Istunnon vetäjänä toimii kriisityön ammattilainen, joka pystyy samalla arvioimaan yksilöllisen jatkohoidon tarpeen. Vetäjän (vetäjien) pitää olla ehdottoman ammattitaitoisia ja nauttia osallisten luottamusta. Istunnot ovat aina ehdottoman luottamuksellisia. Jälkipuinti avaa parhaimmillaan tunteet ja helpottaa toipumista. Istunnon tarkoituksena on nimenomaan auttaa osallisia selviytymään traumaattisesta tapahtumasta, eikä etsiä syyllisiä. Sillä ei siis ole mitään tekemistä arkikielen JÄLKIPUINNIN kanssa. Tämän ansiosta onnettomuuden osalliset voivat suhtautua jälkipuintitilaisuuteen avoimesti ja rohkeasti, eikä siitä ole syytä kieltäytyä.

Valmiuksia tositilanteen varalle
Yritystasolla onnettomuuksien haitalliset jälkiseuraukset voidaan minimoida paitsi oikeilla toimintamalleilla ja turvallisuushakuisella käyttäytymisellä, myös valmistautumalla onnettomuuteen. Yhteistyösopimukset auttajien kanssa, toimintamallit, vertaistukihenkilöistä koottu verkosto, henkilöstön koulutus ja henkisen tuen sisäistävä asennekasvatus ovat hyvä pohja sekä haitallisten jälkiseurausten, että lisäkustannusten minimoimiseksi. Valmiilla toimintamallilla on mahdollista myös ennaltaehkäistä leimautumisen pelosta johtuvaa avusta kieltäytymistä.

Huolenpitoon kuuluu myös henkilön sosiaalisen suojaverkoston selvittäminen. Jos onnettomuuden osallisella on elämä muuten kunnossa, on pohja kuntoutumiselle hyvä. Jos henkilöllä on muita tuoreita, saati vanhoja hoitamattomia traumoja, tarvitaan aina enemmän huolenpitoa. Onnettomuuden aiheuttama henkinen kuorma on kyllin suuri yksinäänkin, mutta jos taustalla on vaikka avioero, taloudelliset vaikeudet tai muita kuormittavia tekijöitä, on jaksaminen ja selviytyminen vielä kovemmalla koetuksella. Jos ihmisellä on työstettävänään useita kriisejä yhtä aikaa, voi pienikin vastoinkäyminen ylittää sietokyvyn.

Fyysisen ensiavun antamisen ohella on osallista syytä kannustaa puhumaan ja näyttämään tunteensa. Häntä pitää kuunnella, antaa tietoa jälkireaktioiden luonnollisuudesta, auttaa käytännön asioissa ja luoda olosuhteet kuntoutumiseen ja entistä parempaan elämään. Ja jos omat eväät tuntuvat loppuvan kesken, on oikein myöntää tilanne ja ohjata onnettomuuden uhri ammattiauttajalle. Auttajia ja apua löytyy.

Teksti: Tarja Ojala Safety Futures Ky

Lähteet ja lisätietoja:
1. Munnukka-Dahlqvist Merja. Selviytymien traumaattisesta kriisistä. SPR.
2. Myllymäki (Ojala) Tarja. Vakavan liikenneonnettomuuden aiheuttama henkinen kuormittuminen, avuntarve ja avun saatavuus. Rahtarit ry. 1995.
3. Ojala Tarja. Järjestelmän virheet raskaan liikenteen onnettomuuksien mahdollistajana. Ajoneuvohallintokeskus. 2002.