|
Mitä ne kaikki oikein tarkoittavat? (Rahtarit-lehti 4/2003)
Alun perin Itävallan läpiajoliikenteessä vaaditut, päästöjä ja
melutasoa osoittavat kilvet raskaiden ajoneuvojen keuloissa ovat
vakiintuneet yleiseksi merkintäkäytännöksi EU:ssa. Joukkoon on ajan myötä
tullut myös uusia kilpiä, joiden muotoja merkitys vaihtelevat suuresti.
Siksi pieni kertaus niin vanhojen kuin uusien kilpien osalta lienee
paikallaan.
Lähde: Saksan ja Itävallan liikenneministeriöt
Raskaiden ajoneuvojen keuloihin alkoi 1980-luvulla ilmestyä
vihreäpohjaisia pyöreitä alumiinikilpiä, joissa oli "salaperäinen"
valkoinen kirjain. Näiden kilpien kirjainsymboleja tulkitaan usein avoimen
"kansankielisesti" ja joissakin tapauksissa jopa aivan väärin. Yhteistä
kiiville on, että niissä olevan kirjaimen alkuperäinen merkitys
poikkeuksetta tulee
saksankielestä eikä koskaan englannin- tai ranskankielestä niin
kuin usein kuulee väitettävän. Esittelemme lyhyesti tärkeimmät
liikenteessä nykyisin esiintyvistä kiivistä, niin käytöstä asteittain
poistuvat kuin edelleen voimassa olevat ja kohta sovellettavaksi tulevat.
Täydelliseksi luetteloa ei saa, sillä kehitys elää koko ajan.
Vihreäpohjaiset, valkoisin
merkinnöin varustetut pyöreät kilvet:
Kirjain G,
kilven virallinen nimitys:
Geräuscharmes Fahrezeug der Geräuschklasse 1.
Osoittaa, että ajoneuvo on käyntiääneltään ja rengasmelultaan hiljainen
Saksan tieliikenneasetuksen (StVZO) § 49 eli ns. Erga-normin mukaisesti.
Kilven sai asentaa vain ajoneuvoihin, joissa oli Euro O -normia
"puhtaampi" moottori ja "hiljaisemmat" renkaat. Tällä kilvellä ei ollut
eikä ole lainvoimaa Itävallassa. Se on myös poistumassa käytöstä muualla
Euroopassa, sillä sen myöntämisen edellyttämät tekniset vaatimukset eivät
enää täytä nykyisin voimassa olevia melu- ja päästömääräyksiä.
Kuljettajien keskuudessa tämän kilven yhteydessä puhutaan usein
"vihreästä" kuorma-autosta (Saksassa "Grün LKW"), mikä siis ei
sananmukaisesti pidä paikkaansa.
Kirjain L, kilven virallinen nimitys:
Leiser Lastkraftwagen.
Osoittaa, että kyseessä on "hiljaisempi kuorma-auto", jota Itävallassa
noudatettava yleinen yöajokielto ei sellaisenaan koske. Merkin
kiinnittäminen autoon edellyttää, että auton yleinen melutaso ei teoriassa
ylitä 80 dB, mikä monissa tapauksissa vaatii moottorin ja/tai vaihteiston
erikoiskotelointia. Merkin kirjaimen on myös tulkittu tarkoittavan
saksankielen sanaa "Lärmarm" (= vähämeluinen), mikä ei siis ole aivan
väärin. Myös tulkintaa Lärmkapselung (= melukotelointi) on käytetty.
Merkin käyttäminen edellyttää myös vähintään Euro 1 -normin mukaista
moottoria.
Kirjain U, kilven virallinen nimitys:
Lärm- und Schadstoffarmes Fahrzeug (umweltfreundlich).
Osoittaa, että ajoneuvo on Euroopan liikenneministerikokouksen (CEMT)
päätöksessä 92/1 asetettujen raja-arvojen mukaisesti Itävaltaa varten
ympäristöystävälliseksi luokiteltu; toisin sanoen moottorimelun
teoreettinen raja-arvo on alle 80 dB ja moottori vähintään Euro 1 -normin
täyttävä. Tällainen ajoneuvo katsotaan Itävallan läpiajoliikenteessä ja
yleisessä EU-liikenteessä vähäpäästöiseksi ja vähämeluiseksi eli ns.
vihreäksi kuorma-autoksi; sikäläisittäin "Grun LKW". Kilvellä ei sen
yleisyydestä huolimatta kuitenkaan ole varsinaista asetusvoimaa muissa
Euroopan maissa.
Kirjain S, kilven virallinen nimitys:
Schadstoffarmes Fahrzeug.
Osoittaa, että ajoneuvo on pakokaasu- ja melupäästöiltään Itävallan
läpiajoliikenteeseen hyväksytty ajoneuvo, jonka teoreettinen
kokonaismelutaso on korkeintaan 80 dB ja jossa on vähintään Euro 2 -normin
mukainen moottori sekä määrätty liikenneturvallisuusvarustelu (alleajosuojat
ym.). Nimityksen vapaa suomennos on "vain vähäisissä määrin haitallisia
päästöjä aiheuttava ajoneuvo". Mikäli autossa on vihreäpohjainen S-kilpi, ei siinä samanaikaisesti saa olla G-, L- tai U-kilpeä.
Monissa yhteyksissä puhutaan ns. superluokan autosta, mikä on luokiteltava
puhtaasti arkikielen ilmaisuksi, sillä ns. "Super-Grun" -autoilla on oma
tunnuksensa kuten jäljempänä ilmenee.
Numero 3, kilven virallinen nimitys:
Euro 3 Klasse.
Osoittaa, että autossa on Euro 3 -normissa määritellyt suurimmat
sallitut päästörajat alittava moottori ja että ajoneuvo on
"liikenteellisesti turvallinen" kuorma-auto. Autossa on mm. oltava
kuljettajan turvavyö, alleajosuojat tai niitä vastaavat rakenteet sekä
ABS-jarrut. Jos autossa on tämä kilpi, ei siinä saa olla muita
ympäristöominaisuuksia osoittavia kilpiä.
Numero 3+, kilven virallinen nimitys:
Euro 3 Klasse + 4 Ökopunkte.
Osoittaa, että autossa on vähintään Euro 3 -normin mukainen moottori,
jolle on Itävallan säädösten mukaan myönnetty 4 ekopistettä - tällä
hetkellä puhtain mahdollinen dieselmoottori. Muilta osin ajoneuvon on
oltava luokan 3 mukainen. Myös tämä kilpi kieltää muiden vastaavien
kilpien käytön.
Valkopohjaiset, vihrein merkinnöin varustetut pyöreät kilvet:
Kirjain S, kilven virallinen nimitys:
Super-Grun LKW.
Osoittaa, että tämä "supervihreä" auto alittaa Itävallassa ja EU:ssa
noudatettavat suurimmat sallitut melu- ja päästörajat ja että siinä on
vähintään Euro 2 -normin mukainen moottori. Kilven kiinnittäminen on ollut
vapaaehtoista ja se onkin Euro 3 -moottoreiden yleistyessä jäämässä pois
käytöstä.
Keltapohjaiset, mustin merkinnöin varustetut pyöreät
kilvet:
Kirjain H, kilven virallinen nimitys:
Höhere Gesamtgewicht.
Osoittaa, että auto tai ajoneuvoyhdistelmä saadaan tietyissä tilanteissa
tai tietyillä tieosuuksilla Itävallan sisäisessä liikenteessä kuormata ko.
ajoneuvolle muutoin sallittua korkeampaan kokonaismassaan, esimerkiksi
rekisterimerkinnän mukaisesti 38-tonninen yhdistelmä voidaan kuormata 40
tonniin jne.
Kirjain R, kilven virallinen nimitys:
Routenbewilligung.
Osoittaa, että autolla saadaan Itävallan sisäisessä liikenteessä
liikennöidä tieosuuksilla, jotka muutoin ovat tämän tyypin ajoneuvoilta
suljettuja. Näin merkityllä kuorma-autolla saa esimerkiksi ajaa tiellä,
jolla vallitsee liikennemerkein osoitettu kuorma-autolla ajokielto.
Kirjain E, kilven virallinen nimitys:
Ein niedrigeres Höchstgewicht.
Osoittaa, että autolle/ajoneuvoyhdistelmälle Itävallan sisäisessä
liikenteessä on määrätty sen todellista kokonaismassaa alhaisempi
kokonaismassa. Tällainen kilpi määrätään yleensä muista maista tuoduille
ajoneuvoille, jotka tekniikkansa ja rakenteensa puolesta voisivat ylittää
Itävallassa sallitut suurimmat kokonaismassat.
Kaikille edellä mainituille kiiville on yhteistä se, ettei niitä saa
ajoneuvossa kiinnittää mihinkään muualle kuin keulaan; ei siis taakse eikä
missään tapauksessa perävaunun perään. Tämä tapahan tuntuu olevan
erityisen suosittu itäisestä Euroopasta kotoisin olevissa ajoneuvoissa.
Saksan liikenneministeriön mukaan sikäläinen poliisi on ratsiassa
velvoitettu poistattamaan perävaunuun kiinnitetyn "päästökilven".
Pahimmassa tapauksessa saa vielä sakot päälle.
Neliönmuotoiset kilvet:
Kirjain K.
Saksassa on käytössä neliönmuotoinen, vihreäpohjainen kilpi, jossa on
valkoinen K-kirjain tarkoittaen ilmaisua "Kombinierte Verkehr - Strasse/Bahn
o. Schiff", suomeksi "Yhdistetty liikenne - maantie/rautatie- tai
vesiliikenne". Aikaisempi, edelleen voimassa oleva vastaava kilpi oli
valkopohjainen mustin merkinnöin. Tällainen ajoneuvo/ajoneuvoyhdistelmä
tai ajoneuvon/ajoneuvoyhdistelmän kuormaa kantava osa (esim. kontti tai
irtoperävaunu) kulkee ns. yhdistetyssä liikenteessä vähintään puolet
kuljetusmatkasta rauta- tai meriteitse (jokiproomuliikenteessä vähintään
150 km). Ajoneuvolle/ajoneuvoyhdistelmälle on siksi myönnetty
verohelpotuksia sekä vapautus Saksan pyhäajokiellosta.
Kirjain A.
Saksassa ja Itävallassa on käytössä neliönmuotoinen valkopohjainen
kilpi mustalla A-kirjaimella. Se osoittaa, että kyseessä on sellainen
ympäristöhuoltoon liittyvä kuljetus (Abfalltransport =jätekuljetus), joka
on vapautettu ajo- ja lepoaikasäädöksistä, ajopiirturin käyttöpakosta sekä
pyhäajokiellosta. Näin merkityllä ajoneuvolla saadaan myös ylittää tietyt
mitta- ja painorajat, niin itse ajoneuvon kuin tiestön suhteen (akseli-ja
telimassat, leveydet, korkeudet, teiden painorajoitukset,
liikennerajoitukset jne.).
Muut kilvet:
Eri Euroopan maissa on lisäksi käytössä lukuisia erilaisia kilpiä
autojen edessä, sivuilla tai takana kuvaamassa auton ominaisuuksiin,
käyttöön tai liikennemuotoon liittyviä seikkoja. Esimerkiksi
espanjalaisissa autoissa edessä ja takana esiintyvä valkopohjainen kilpi
varustettuna mustin kirjaimin "SP" (Servicio Profesional) tarkoittaa, että
ajoneuvoa käytetään ammattimaisessa eli luvanvaraisessa liikenteessä. Se
vastaa siis meikäläisiä "nälkäraameja".
Kansainvälisessä tavaraliikenteessä tiettyjen maiden välillä käytettävä
TIR-kilpi on kaikille kuljetusalan ammattilaisille tuttu. Sen kirjaimethan
tulevat ranskankielen sanoista "Transport Intemationeux Routier" ja
tarkoittavat vapaasti suomennettuna kansainvälistä maantieliikennettä.
Vaarallisten aineiden kuljetuksissa (VAKjaADR) käytettävät
oranssikilvet (pelkkänä kilpenä tai koodinumeroin) muodostavat aivan oman
lukunsa, kuten myös eri maiden vaatimat nopeusmerkinnät
autojen/perävaunujen takana.
| |
 |