|
TÄYDENNYSKOULUTUS!
Nyt on oikea aika lähteä hankkimaan direktiivin mukaista
täydennyskoulutusta ja kerätä koulutuspäiviä.
Ammattipätevyys säilyy ammattikuljettajalla ainoastaan täydennyskoulutukseen
osallistumalla. Kuljettajan on suoritettava 35 tunnin täydennyskoulutus viiden vuoden
aikana. Nykyinen ammattipätevyys päättyy, ellei täydennyskoulutusta ole suoritettu
vuoden 2014 syksyyn mennessä. Koulutuksia on mahdollista kerätä jo nyt.
Yhdistys on saanut jatkokoulutuskeskusluvan ja on alkanut järjestää ammattipätevyysdirektiivin
mukaista täydennyskoulutusta.
Ensisijaisesti koulutusohjelmat ovat digipiirturin käyttöön, erikoiskuljetuksiin sekä
ennakoivaan ajoon suuntautuvat koulutuspäivät. Kukin kurssipäivä on 7 oppitunnin
mittainen ja koulutus järjestetään osastojen tai jäsenten organisoimana eri puolilla maata.
TIEDOTE KUORMA- JA LINJA-AUTONKULJETTAJIEN
AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUKSESTA
Kaikki ammattipätevyyskoulutukseen hyväksytyt koulutukset, jotka ovat suoritettu 10.9.2007 jälkeen,
ovat voimassa 9.9.2014 asti eli yksikään käydyistä päivistä ei vanhene ennen sitä. Kouluttajan on ilmoitettava
koulutuksensuorittaneet kuitenkin kahden viikon sisällä koulutustilaisuudesta.
Ammattipätevyyskortti tai 95 merkintä ajokorttiin kannattaa hakea puolen vuoden sisällä ennen siirtymäajan
päättymistä (henkilöliikenteessä 10.9.2013, eli 10.3.2013 -
9.9.2013, ja tavaraliikenteessä 10.9.2014 eli 10.3.2014 - 9.9.2014). Näin
seuraava ammattipätevyysjakso on voimassa viisi vuotta 10.9.2013 tai
10.9.2014 alkaen.
katso erillinen ilmoitus
|
|
Koulutus ei ole mitään hirvittävää pänttäämistä, enemmänkin yhdessä tehtävää ajatusten
vaihtoa ja asioiden kertaamista.
Kerää ryhmä koulutukseen!
Koulutusta voimme järjestää myös kuljetusliikkeelle tai jollekin pienryhmälle, joka ei kuulu
osastoihin tai haluavat suorittaa koulutusta yhdessä (ryhmän koko vähimmillään 20 hlöä).
Lisätietoja saat ottamalla yhteyden toimistolle joko puhelimitse 0400 733 751 tai
sähköpostilla rahtarit@rahtarit.fi Voit kysyä myös lähimmän osaston puheenjohtajalta,
joiden yhteystiedot löydät osastosivulta.
--------
Hyvinkää Osasto 020 järjestää:
EU-direktiivin ammattipätevyyskoulutus
aiheena digipiirturi/erikoiskuljetus.
9.10.2010 klo 8.00
Riihimäen ABC
Kesto: 7 tuntia
Hinta: 80€/Rahtarit ry jäsen, 100€ muut.
Koulutukseen mahtuu 36 ensin ilmoittautunutta. Kurssimaksu on maksettava 24.9.mennessä osaston tilille 506234-48694. Osallistumismaksua ei makseta takaisin 24.9 jälkeen tehdyistä peruutuksista.
Ilmoittautumiset: Timo Tiilola 0400-600499,
0400-898749 timo.tiilola@luukku.com
--------
Rahtarit ry Kemi – Tornio järjestää:
Ammattipätevyyskoulutus
2.10.2010 klo 8.00 – n. 16.00.
LAO toimipaikka,
Valiontie 3 Keminmaa
(Entinen Isku myymälä).
Aiheena:
- mitat, massat
- kytkentämääräykset, rekisteriotetiedot
- ajo- ja lepoaikalaki
- ajankohtaiset lainsäädännön muutokset
Sitovat ilmoittautumiset 20.9.2010 mennessä.
Tarkempaa tietoa Sepeltä puh. 0400 688 531.
|
|