Aslak® | Liikenne | Selviytyminen onnettomuudesta | Apua selviytymiseen | Yleistä

Liikenne ja turvallisuus

Liikenneturvallisuustyö
Tiehallinnon Uudenmaan piirin kanssa olemme sopineet Ilolan pysäköintialueen avaamisesta raskaan liikenteen käyttöön huhtikuusta 2007 alkaen. Alue sijaitsee Tuusulan väylän varrella Vantaan Ilolassa. Alueella sallitaan vuorokausilepo- ja lyhytaikainen pysäköinti sekä siirtokuormaus. Alue ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen pysäköintiin eikä perävaunujen varastointiin.

Tonneittain vastuuta –kampanja on suunnattu järjestöjen sisäiseen ”ryhtiliikkeeseen” ja sen teemana on ”Ammattilainen ajaa ja ajattelee”.

Yhteistyössä mm. Liikenneturvan sekä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n kanssa on tehty opetusvideo Raskassarjalainen liikenteessä. Turvavyöt töihin –kampanjan tiimoilta on Volvo Kuorma-autojen kanssa jaettu opetusturvallisuusvideo autokouluille ja oppilaitoksille.

Terveys ry:n sekä Maito ja Terveys ry:n kanssa toteutettiin Terve nuppi jaksaa –projekti, jonka tavoitteena oli lisätä kuljettajien tietämystä terveydestä ja saada jokainen ajattelemaan elämäntapojen vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme. Projektiin liittyen jatkamme edelleen Ajokuntotapahtumien pitämistä taukopaikoilla eri puolilla maata.

Ylipainosta tasapainoon –kampanjan teemana on ”Pieni päätös päivässä” ja tällä pyrimme jatkamaan vaikuttamista jäsenkunnan terveellisiin elintapoihin. Kampanja on toteutettu yhteistyössä Sydänliiton ja ABC-ketjun sekä alan eri järjestöjen kanssa.

”Rusina”, ulosajossa pahasti vaurioitunut kuorma-auton hytti, on edelleen erilaisissa tapahtumissa esillä. Onnettomuudessa kuljettaja selvisi suhteellisen pienin vammoin turvavyön ansiosta. Hytti on saanut osakseen kiinnostusta ja on välittänyt viestiä turvavöiden tärkeydestä. Turvavyön käyttöön liittyvä kampanja on uudistettu nimelle Turvavyöt töissä.

Rahtarit ry on yksi European Road Safety Charter Euroopan turvallisuusasiakirjan ensimmäisistä suomalaisista allekirjoittajista. Kampanjalla pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta ja sitouttamaan eri osapuolia turvallisuustalkoisiin, jolla pyritään vähentämään liikennekuolemia 25000:lla Euroopassa kolmen vuoden aikana.

Kemi-Tornion osasto järjestää alueensa koululaisille Polkupyöräliikennekisoja, joissa polkupyörällä ajamalla suoritetaan haasteellinen kilpailurata erilaisine tehtävineen.


• Liikenneturvallisuussunnitelma

• Turvavyöt töihin!

• Turvavyön käyttö

• Lausunto turvallisuussuosituksiin

• Liikenneturvallisuuskampanja 2006


© Rahtarit ry, Pitkäniemenkatu 11, 33330 Tampere • tel. (03) 343 3751