|
Perjantaina 19.3.2004 tapahtui Keski-Suomessa Konginkankaalla Suomen tieliikennehistorian tähän asti vakavin liikenneonnettomuus.
Täysperävaunullisen ajoneuvoyhdistelmän ja linja-auton yhteentörmäys vaati 23 ihmisen hengen. Lisäksi 15 henkilöä loukkaantui, osa heistä vakavasti. Menehtyneistä valtaosa oli nuoria, mikä vain lisää omaisten, ja koko Suomen kansan surua.
Onnettomuuden syitä voidaan tässä vaiheessa vain arvailla. Tutkijalautakunta selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä, ja ne selviävät ajallaan. Viranomaisten mukaan syitä on ilmeisesti useita, eikä alustavien tutkimusten mukaan mitään erityistä laiminlyöntiä ole voitu osoittaa kummankaan onnettomuuden osapuolen toiminnassa. Antakaamme tutkijoille työrauha ja aikaa selvittää onnettomuuteen johtaneet tekijät perinpohjaisesti.
Ihmisten normaaliin käytökseen kuuluu, että erilaisten tiedonmurusten perusteella tehdään omia, joskus hyvinkin vedenpitävän tuntuisia päätelmiä tapahtuneesta. Vakavan onnettomuuden jälkeen omaehtoinen syiden pohtiminen on surutyötä. Jos siitä apua on, sitä pitää voida myös tehdä. Kahvipöytäkeskusteluissa syiden pohtiminen purkaa pahaa oloa ja helpottaa selvästi.
Raja pitää vetää kuitenkin jonnekin. Vaikka onkin lupa pohtia syitä, tuomitsemaan emme saa ryhtyä - emme ketään tai mitään. Maallisissa asioissa se oikeus on vain oikeuslaitoksella. On kuitenkin ilmennyt, että yksittäiset ihmiset ovat pyrkineet ottamaan tuomitsemisen oikeuden itselleen. Se ei ole oikein eikä kohtuullista.
Suuressa surussa on hyvin mahdollista, että ihmisen mieli järkkyy. Mielen järkytyksessä ihminen saattaa toimia hyvinkin epärationaalisesti ja tehdä tekoja, jotka eivät tulisi normaalisti kuuloonkaan. Konginkankaan onnettomuuden jälkeen on tullut esille tapauksia, joissa yksittäiset ihmiset ovat ottaneet oikeuden tuomita toisia, ja kohdistaneet hyvinkin epäasiallisia ja jopa vaarallisia toimia raskaiden ajoneuvojen kuljettajia kohtaan. Onpa epäilty, että järjestyshäiriöihin ja kenties väkivaltaankin taipuvaiset tahot saattavat käyttää herkkää tilannetta hyväkseen ja kohdistavat toimintansa kuljettajiin.
Kun suru purkautuu vihana, on se tässä tapauksessa helppoa ja luontevaa kohdistaa raskaiden ajoneuvojen kuljettajiin. Nyt kysytäänkin raskaan liikenteen ammattilaisilta henkistä jaksamista ja kypsyyttä hallita tilanne, kun ventovieras henkilö tulee ja syyllistää kaikki kuljettajat ja erityisesti Sinut murhaajaksi. Vaikka sanan säilä sivaltaa pahasti, on parempi ottaa iskut vastaan ja yrittää rauhoittaa tilanne. Myöhemmin asiaa kannattaa purkaa ystävän tai kaverin kanssa tai vaikka soittamalla Rahtareille.
Fyysiseen väkivaltaan tai vaaratilanteisiin liikenteessä ei kuitenkaan tarvitse alistua. Oikea tapa on ilmoittaa asiasta poliisille. Puolustautua toki saa, mutta oikeutta ei saa vieläkään ottaa omaan käteen. Ei voi olla oikein, että kuljettajat joutuvat tekemään työtään henkensä kaupalla.
Tärkeää on, että kaikki liikenteen ammattilaiset kiinnittävät entistä enemmän huomiota omaan toimintaansa liikenteessä.
Mikäli toimimme mahdollisimman tarkasti sääntöjen mukaan, putoaa arvostelulta ja epäasialliselta toiminnalta pian pohja pois. Teemme yhteiskunnan toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeää työtä ja kaikesta huolimatta valtaosa suomalaisista ymmärtää sen. Konginkankaan onnettomuus teki synkän pilven ammattikuntamme ylle. Tekemällä työmme niin hyvin kuin osaamme ja tervettä ylpeyttä tuntien voimme puhaltaa tuon pilven pois. Tämänkin synkeyden jälkeen paistaa päivä. Vanha viisaus sanoo ettei niin paljon pahaa etteikö jotain hyvää. Siihen uskomme vakaasti.
|
|
• Onnettomuuden jälkeen
• Henkinen tuki liikenneonnetomuudessa
• Auttajia
• Lausunto turvallisuussuosituksiin
|