Jäsenmaksulaskutus

Jäsenmaksun suuruus päätetään vuosittain marraskuun viimeisenä lauantaina pidettävässä sääntömääräisessä syyskokouksessa. Lähetämme joulukuussa jäsenmaksulaskut erikseen kirjekuorissa - emme lehden mukana.

Muista viitenumero

Jäsenmaksua maksaessasi muista ehdottomasti käyttää henkilökohtaista viitenumeroasi, jotta maksusi kirjautuu oikein. Ilman viitenumeroa tulleiden suoritusten selvittely vie enemmän aikaa, mikä vaikuttaa jäsenkortin postittamiseen.

Maksukuitteihin ei kannata kirjoittaa osoitteenmuutosta eikä mitään muutakaan viestiä, sillä ne eivät meille välity. Ilman viitenumeroa maksettujen laskujen kohdistaminen vaatii sellaista salapoliisityötä, johon meillä ei valitettavasti ole mahdollisuuksia.

Jäsenmaksulaskutus

Jäsenmaksulaskut postitetaan vuosittain joulukuun alussa. Vuoden 2017 jäsenmaksu on 35 euroa, eräpäivä oli 2.1.2017. Ulkomaan postimaksulisä on EU-maihin 15 ja muihin maihin 20 euroa/vuosi.

Yhdistyksen tilinumero on FI70 5730 2540 0463 25. Huomioithan, että tilinumeron alussa Suomen tunnuksena on FI (ei F1).

Mikäli lasku ei ole sinua tavoittanut, ota yhteys Jäsenpalvelutoimistoon koulutus(a)rahtarit.fi tai puhelimitse 03 3433 751 alavalinta 1, niin saat tiedot jäsenmaksun suorittamista varten.

Maksaessasi muista ehdottomasti käyttää henkilökohtaista viitenumeroa.

Jäsenmaksunsa eräpäivään mennessä maksaneille korttien postitus aloitetaan vuosittain tammikuun puolivälissä. Kustannussyistä jäsenkortit lähetetään suuremmissa erissä parin viikon välein.

Jäsenkortit postitetaan erikseen kirjekuorissa, eikä niitä ole lähetetty laskun mukana.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje