Tulossa jotain ennenkuulumatonta, jossa on iso ripaus tuttua
Kuljetusalan arvostus, nuorten kiinnostus alaa kohtaan, kuljettajapula, naisia lisää kuljetusalalle ja maailman tilanteen aiheuttamat haasteet; mm. dieselin korkea hinta. Nämä ovat kuljetusalan polttavia ja ajankohtaisia kysymyksiä, joihin me Rahtarit ry:ssä haluamme vaikuttaa. Ja näin teemmekin – tällä kertaa tavalla, joka jää soimaan kaikkien mieliin, autoihin ja musalistoille!
Rekkamies – mikä pitää miehen tiellä?
Kuljetusalan arvostuksen ja tärkeiden ajankohtaisten asioiden viestinviejiksi olemme kutsuneet ja saaneet kaikkien rekkamiesten tunteman iki-ihanan rekkabiisien isän Matti Eskon ja nuorta rekkamiessukupolvea edustavan räppäävän rekkakuskin, turkulaisen räppäri VähäE:n. Yhteistyön hedelmänä legendaarisesta Rekkamies-kappaleesta on tehty aivan uudenlainen alan polttavia kysymyksiä käsittelevä versio, josta ei puutu menoa eikä meininkiä! Uusversiossa tunnettuun Rekkamies-kappaleeseen on lisätty räväkästi räppiä. Yhteistyöllä haluamme myös kunnioittaa Matti Eskoa sekä hänen ja Rahtarit ry:n pitkää, arvokasta ja antoisaa yhteistyötä sekä nostaa artisti VähäE:n koko rahtarikansan soittolistoille.
VähäE:n Rekkamies (feat. Matti Esko) julkaistaan Power Truck Show:ssa 12.-13.8.2022. VähäE nousee parrasvaloihin molempina päivinä sekä U4-lavalla että illalla Power Nightissa.
Näin
Rahtarit ottavat kantaa, tule Power Truck Show:hun kokemaan uusi
versio legendaarisesta Rekkamiehestä!
#rahtaritry #mattiesko #rekkamies #rap #ensiesitys #sakonstudio #hithappens #VähäE #mikäpitäämiehentiellä #kuljetusala #alanarvostus #powertruckshow2022
Asiasanat
Uusimmat uutiset
-
Ilmoittaudu SM Ajotaitokilpailuihin
Julkaistu:
-
Toimiston ja Putiigin poikkeusaukioloajat kesällä
Julkaistu:
-
Rahtariviikko 6.-8.5.2024
Julkaistu:
-
Auto- ja Liikennegaala palkitsi Rahtarit ry:n liikenneteosta
Julkaistu:
-
Rahtarit tukevat lasten ja nuorten hyvinvointia – Kummit ohjaavat lahjoitukset Cool Kids-hankkeeseen
Julkaistu: