Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Sataedun kuljettajakoulutus 50 vuotta

, Tapahtuman päiväys: -

Sijainti: Huittinen

Syyskuun alussa vietettiin Koulutuskeskus Sataedun kuljettajakoulutuksen puoli vuosisata juhlaa. Huittisten kauppalan päättäjät näkivät koulutuksen tukevan paikallista yritystoimintaa. Ammatillinen koulutus aloitettiin jo 60-luvulla. Matkan varrella toimipisteen nimikin on muuttunut jo useamman kerran, mutta suuri osa meistä jo keski-ikään päässeistä muistamme nimen Huittisten aikuiskoulutuskeskus. Useiden satakuntalaisten oppilaitosten yhdistymisen jälkeen toiminta on tunnettu nimellä Sataedu.

Unto Pentinmäki ja Matti Kaljunen ovat ne henkilöt, joiden käsienjälki on vahvasti muokannut nykymuotoisen kuljettajakoulutuksen suuntaviivoja Huittisissa. Liikenneturvallisuus ja turvalliset työskentelytavat ovat aina olleet ohjenuorina opiskelijoiden ohjauksessa. Pentinmäki on toiminut aktiivisesti myös Rahtareiden toiminnassa, ja hän on meille kaikille tutun Sammun mallin mukaisen heijastinkampanjan synnyttäjiä. Toinen merkittävä asia, jossa näkyy Unton sormenjälki, on yhdistelmien jarrutustestien aloittaminen jo kauan sitten. Tarkkoja mittauksia ja vertailuja on tehty kenttäolosuhteissa lentokoneiden varalaskupaikoilla monenlaisilla yhdistelmillä erilaisissa olosuhteissa.

Juhlapäivän kunniaksi oli järjestetty pienimuotoinen messutapahtuma keskuksen pihalla ja hallissa. Paikalla vieraili väkeä tasaisena virtana. Monia jo varttuneempaan ikään ehtineitä kävi muistelemassa uransa alkutaivalta, johon liittyi useasti juuri kuljetuskoulutus Huittisissa. Pihalla oli myös näytillä kalustoa historiasta, kuin nykypäiviltäkin. Rahtareilta oli mukana juhlahumussa Fantin kanssa Timo Kima ja Tarja Kiesi, jotka kertoivat yhdistyksen toiminnasta ja omasta juhlavuodestaan. Uusia jäseniä liittyi kiitettävä määrä hyvän ”synttäritarjouksen” siivittämänä.

Iltapäivällä oli sisätiloissa pienimuotoinen juhlatilaisuus juhlapuheineen ja historian kertauksineen makoisia kakkukahveja unohtamatta. Juhlaväki koostui yhteistyökumppaneista, kunnan edustajista sekä vanhoista oppilaista ja opettajista.

Isoisä osti tyttären pojalleen Joonalle 17-vuotis syntymäpäivälahjaksi yhdistyksemme jäsenyyden. Isoisä Esa ja tytär Kaisa olivatkin jo jäseniämme. Kolmikko kuvassa keskellä.

Kuvat: Timo Kima ja Tarja Kiesi

Asiasanat

Jaa tämä tapahtuma

Sinua voisi kiinnostaa myös

Haluatko alennuksia Rahti-Rasteistamme? Meillä on lähes 900 etupaikkaa.