Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Os. 020 Ajotaitokilpailut 13.5.2023

, Tapahtuman päiväys: -

Sijainti: Imatra

Os. 020 Hyvinkään järjestämä tapahtuma

Hyvinkään osaston ajotaitokilpailut pidettiin lauantaina 13.5.2023 Hyvinkään rekkarastilla. Radan tekeminen aloitettiin aamuvarhaisella ja kymmeneltä kisat päästiin aloittamaan. Kilpailuun osallistui sekä paikallisia että myös muutamia muiden osastojen kilpailijoita. Sääukkokin oli meitä muistanut, paikoin oli oikein kuuma, liekö jännityksestä aiheutunutta.

Oli taas ilo huomata, että mukana oli myös ensikertalaisia eli muitakin kuin ns. vakiotyypit. Kilpailun tiimellyksessä syötiin soppaa lisukkeineen, makkarakin teki kauppansa. Lisäarvoa tapahtumaan saatiin, kun yhdistyksen puheenjohtaja Juha Nyberg luovutti ansiomerkit heille, jotka eivät päässeet niitä kevätkokouksessa vastaanottamaan. Paikalle oli kutsuttu myös osaston perustajajäseniä, joille luovutettiin rahtarit-termosmukit pienenä muistona.

Kiitos kaikille osallistujille ja toimitsijoille, toivottavasti ensi vuonna saadaan entistä enemmän uusia kilpailijoita mukaan. Tervetuloa myös muiden osastojen jäsenet. Iso kiitos myös kaluston ja tilojen lainaamisesta Ventoniemi Oy, Kiito-Simeon Oy, Originator Oy ja Hyvinkään Rekka-Pesu Oy.

MITALISIJAT / KOLME PARASTA:

KUORMA-AUTO Pisteet Osasto
1. Kari Salminen 952 020
2. Harry Winqvist 1068 020
3. Timo Tiilola 1429 020
LINJA-AUTO Pisteet Osasto
1. Petri Pohjoiskoski 1033 020
2. Kai Purhonen 1222 020
3. Matti Komonen 1564 020
PUOLIPERÄVAUNU Pisteet Osasto
1. Niko Hyppönen 1042 009
2. Timo Sulin 1062 020
3. Laura Reentie 1221 002
TÄYSPERÄVAUNU Pisteet Osasto
1. Üllar Mänd 1286 020
2. Jari Ruissalo 1563 020
3. Sami Salminen 1935 020

Asiasanat

Jaa tämä tapahtuma

Sinua voisi kiinnostaa myös

Haluatko alennuksia Rahti-Rasteistamme? Meillä on lähes 900 etupaikkaa.